Elokuun valmennusviikonloppu

Ilvessuon ensimmäinen, mutta toivon mukaan ei viimeinen, valmennusviikonloppu järjestettiin 12-14.8.2022. Osallistujia valmennuksissa oli yksitoista, joista seitsemän toi tallille vierailemaan myös oman hevosen. Viikonloppu sujui hyvissä merkeissä ratsastuksen ja teorian parissa. Tähän postaukseen on koottu osallistujien kuvatuotoksia sekä Ilvessuon hevosten valmennus- ja rataharjoituskommentit viikonlopulta.

Jasmiina Rantakari ja Hollywood, © Jasmiina

Jasmiina Rantakari ja Hollywood, helppo B -ryhmä (painotuksena istunta ja avut) 
Jasmiinalla ja Hollyllä valmennus sujui ihan mukavasti Hollyn yrittäessä parhaansa kuten aina, tamma oli kuitenkin hivenen jäykkä etenkin alussa. Jasmiina sai Tinjalta useita muistutuksia ulkoapujen käytöstä ja erityisesti ulko-ohjan tuesta sen ollessa etenkin ympyröillä ravatessa vähän puutteellinen, mistä seurasi oikomista Hollyn ollessa epävarma vaaditusta tehtävästä. Ravissa huomiota saisi kiinnittää myös rentouteen alas istuessa, vaikka Hollyllä on toki suurena hevosena isot liikkeet.

Istunnan suhteen Jasmiinan kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti käsien oikeaan asentoon ja nyrkkien pysymiseen pystyssä, tämä tukee myös ohjien tehokkaampaa ja hevoselle mukavampaa käyttöä. Kevyessä ravissa käsien paikallaan pysymiseen voisi lisäksi kiinnittää enemmän huomiota. Perusistunta hyvä ja erityisesti ryhdistä Jasmiina saa kehuja, hyvää perusratsastusta  läpi valmennuksen.

Eedi Myllyoja, Sisu Taskinen ja Eedin omistama varsa Looking Loki

Eedi Myllyoja ja Topazo, vaativa A+ -ryhmä (painotuksena siirtymät)
Tämä valmennus ei selvästi tehokkaine siirtymätehtävineen ollut Pasin suosikkiuttu tässä viikonlopussa, vaan ori jäi helposti vähän makaamaan ohjalle ja protestoimaan erityisesti hidastavia siirtymiä. Eediltä kuitenkin hyvin ratsastettu, hyvä kevyt käsi. Huomiota saa kuitenkin kiinnittää istumiseen suorassa, hevosen jäädessä makaamaan ratsastajankin ryhti keinahti herkästi hieman etupainoiseksi, mikä pahensi ongelmaa hevosen kannalta. Muutoin kuitenkin pääosin tehokasta ratsastusta ja hevoselta hyvää suorittamista pienestä kuumumisesta huolimatta. Ratsastajan huomio vaikutti tänään myös hieman harhailevalle, mikä aiheutti pientä viivettä siirtymiin parissa tehtävässä. Muistutetaan ratsastajaa myös tehtävien valmistelussa läsnäolemisesta.

Kokonaisuutena toimiva, mutta hieman kokemattoman oloinen, ratsukko, joka vaatii vielä hienosäätöä ja kokonaisvaltaista keveyttä suorittamiseen seuraavalla tasolla menestyäkseen.

Sarianna Pessi ja Dragon Lady HAH, helppo B -ryhmä (painotuksena laukkatyöskentely)
Hyviä nostoja ja melko hyvä laukan säilyvyys läpi valmennuksen, mutta Sartsun kannattaa vielä kiinnittää erityistä huomiota vatsalihasten käyttöön ja samanaikaiseen rentouteen istunnan tiivistämiseksi. Erityisesti Lohiksen hieman suurieleiset nostot aiheuttivat ratsastajalleen pieniä vaikeuksia osan ajasta, kuitenkin hyvin korjattu Sartsun osalta ilman ohjissa roikkumista. Rohkeaa ratsastamista tänään hieman vauhdikkaaksi innostuneesta hevosesta huolimatta, tämä oli selvästi viikonlopun valmennuksista Lohiksen suosikki. Vielä tarvittaisiin rohkeuden lisäksi ratsastajan puolelta myös täsmällisyyttä erityisesti teiden ratsastamiseen laukassa, Lohis pääsi tällä kertaa erityisesti ympyröillä valumaan vähän liikaa enemmän ilmapalloa kuin ympyrää muistuttaville soikio-urille.

Hyvin ratsastettu kokonaisuutena tänään hevosella, joka olisi voinut olla helpompikin ja hienoa rauhallisuutta reippaan ratsun selässä.

Ilari Vuorijoki ja Rosengarden's Bumblebee, helppo A -ryhmä (painotuksena laukkatyöskentely)
Tänään eivät tempon muuttelut ihan onnistuneet ratsukon joutuessa pieniin neuvottelutilanteisiin vähän turhan voimakkaiden apujen vuoksi. Herkkä Dumle luuli Ilarin pyytävän huomattavasti suurempia muutoksia vauhtiin kuin oikeasti oli haussa, joten muutama ravirikko ja reipas laukkapätkä nähtiin. Läpi tunnin kuitenkin tasaisessa laukassa hyvää suorittamista, kun temponmuutteluiden vaatimuksia tämän ratsukon kohdalla vähennettiin, ja mukavan täsmällistä teiden ratsastusta. Hyvin toimittu myös ongelmatilanteissa ilman liikaa hermostumista hevoselle, jonka kanssa suurin ongelma oli ratsukon välisessä kommunikaatiossa.

Vielä olisi vaadittu ratsastajalta hieman kevyempää apujen käyttöä kaikkien harjoituksien onnistumiseksi, mutta kokonaisuutena erittäin tasaista suorittamista ja lupaavaa ratsastamista. Varmasti pienellä treenillä, rutiinin kerryttämisellä ja ehkä hieman vähemmän herkällä ratsulla Ilari pärjää jo hyvin tasollaan.

Ilvessuon hevosten rataharjoitustulokset

Sisu Taskinen ja W' Essonite rataharjoituksissa, © Sisu

001 Sisu Taskinen – Shawq / Helppo B (61,786 %)
”Mukavan eteenpäinpyrkivä hevonen, laukannostoissa hieman turhan vauhdikas. Tiet hyvin ratsastettu, lisää rohkeutta voisi olla erityisesti pidätteiden käytössä.”

003 Ada Laine - The First Delay! / Helppo A (61,786 %)
”Hyvät ja täsmälliset siirtymät, tempo läpi suorituksen hieman hidas ja hevosen muoto vähän puutteellinen.”

004 Eedi Myllyoja – Topazo / PSG (65,429 %)
”Tänään turhankin lennokas suoritus, mutta hyvät tiet ja tasaista ratsastusta. Tempo liian vauhdikas, muoto pääosin hyvä.”

005 Tuulia T. - Rubinox Ion / Vaativa A (60,000 %)
”Tasainen suoritus hyvällä kokoamisasteella, mutta lennokkuus jäi puuttumaan. Tiet melko hyvät, siirtymisiin tarkkuutta.”

006 Jasmiina Rantakari – Hollywood / Helppo B (58,214 %)
”Hyvä rytmi ja muoto, mutta teiden ratsastaminen voisi olla tarkempaa ja täsmällisyyttä siirtymiin jäi kaipaamaan.”

010 Sarianna Pessi - Dragon Lady HAH / Helppo B (73,214 %)
”Tasainen suoritus hyvällä tempolla. Ratsastajan istunta voisi olla tiiviimpi, mutta apujen käyttö hyvää.”

011  Ilari Vuorijoki - Rosengarden's Bumblebee / Helppo A (60,714 %)
”Kiireinen suoritus, kuitenkin hevosella hyvä muoto ja pääosin hyvät tiet. Ympyrät kautta ohjelman hieman suuria.”

012 Sisu Taskinen – W’ Essonite / Helppo B (63,929 %)
”Miellyttävän tasainen suoritus, hevoselta voisi vaatia enemmän eteenpäinpyrkimystä. Hyvät pysähdykset ja säännölliset tiet.”

013 Ella Orteala – Rubinox Ion / Helppo A (65,000 %)
”Hyvä kokoamisaste ja hyvät tiet. Istunta voisi olla syvempi. Valitettavat rikot laukassa, muuten tasainen suoritus.”

015 Eedi Myllyoja – Mic Vivian / PSG (70,286 %)
”Harmoninen ratsukko, hyvät tiet. Hieman epätasaiset pysähdykset, rata olisi voinut olla tasaisempi.”


Kommentit

Suositut tekstit